Olen kirjoittanut syksyn aikana mm. miten olla ystävällinen itselleen ja löytää elämälleen merkityksellinen pohja. Tässä kirjoituksessa haluan muistuttaa, ettemme elä tyhjiössä vaan elämämme nivoutuu yhteen lukemattomien muiden kanssa. Se, miten toimimme toisten kanssa ja miten heihin suhtaudumme, vaikuttaa muiden sisäiseen maailmaan. Siksi on tärkeä pohtia oman toiminnan vaikutusta muihin, ei vain sitä, miten muut vaikuttavat itseemme.

Tässä tekstissä tarkoituksenani on pohtia, mitä on toisten todellinen ja arvostava kohtaaminen sekä esitellä kohtaamiamme esteitä, kun pyrimme näkemään toisen sellaisena kuin tämä on ja arvostamaan häntä.

Todellinen kohtaaminen

Mitä todellinen kohtaaminen tarkoittaa? Yksinkertaisesti se on toisen näkemistä todellisena ihmisenä ja toisen kuuntelua pyrkimyksenä ymmärtää ja oppia, ei vakuttaa tai muuttaa toista. Todellinen kohtaaminen vaatii kiireen siirtämistä syrjään ja huomion suuntaamista täydesti toiseen ihmiseen ja tämän kuunteluun, sen sijaan, että jo miettisimme seuraavaa askaretta tai työtehtävää.

Todellinen kohtaaminen vaatii oivallusta, että toisella ihmisellä on samoja tunteita, tarpeita ja toiveita kuin minullakin. Vaikka unelmien ja tärkeiden asioiden sisällöt vaihtelevat, tarpeemme taustalla ovat universaaleja. Kaikki ihmiset esimerkiksi tarvitsevat tunnetta, että kuuluu johonkin, omalla elämällä on merkitystä ja kaikki kaipaavat arvostusta ja hyväksyntää. Me kaikki myös tunnemme samankaltaisia tunteita: häpeää, ylpeyttä, iloisuutta, pettymystä, vihaa...

Toisaalta, on nähtävä ja arvostettava paitsi yhteistä ihmisyyttä, myös toisen erilaisuutta ja monisärmäisyyttä. Olemme erilaisia, emmekä aina ymmärrä toisten tapaa ajatella / toimia. Voimme silti yrittää tavoittaa mahdollisimman hyvin logiikkaa ja uskomusjärjestelmää, joka saa toisen ihmisen käyttäytymisen näyttämään järkevältä.

Kaikissa meissä ihmisissä on paljon erilaisia - jopa keskenään ristiriidassa olevia - puolia, jotka näkyvät eri tavoin eri tilanteissa, mielentiloissa jne. Emme ole niin yksinkertaisia, kuin millaisiksi mielikuvissamme usein luomme itsemme ja toiset.

Toisten ihmisten ja itsensä kohtaaminen on kaksisuuntainen prosessi. Eli kun kohtaamme toisen todella ja opimme ymmärtämään ja hyväksymään hänet, voimme oppia näkemään samoja piirteitä itsessämme ja helpommin hyväksymään piirteet myös itsessämme. Voimme nähdä, miten arvostamamme ihminen kokee pettymyksen tunteita ja tunnetta, ettei osaa. Kun oivallamme tämän, voimme kenties hyväksyä, että vaikka koemme itsekin samoja tunteita, se ei tarkoita etteikö meissä ja elämässämme olisi myös paljon hyvää.

Suunta kulkee toisinkin päin. Kun katsomme itseemme rehellisesti ja hyväksyen, pystymme katsomaan myös toisiin avoimemmin. Jos emme itse itsessämme voi hyväksyä tiettyjä piirteitä, meidän on todella vaikea nähdä ja hyväksyä niitä myöskään toisissa.

Todellinen kohtaaminen ei ole kaiken sallimista tai ovimattona olemista. Se, että kuulemme ja arvostamme toisen tarpeita, ei tarkoita, että meidän täytyisi aina vastata noihin tarpeisiin. Toisen kohtaaminen ei myöskään voi tarkoittaa, että samalla mitätöi omat tarpeensa ja tunteensa. Toisen näkökulmaa voi oppia kunnioittamaan silloinkin, kun näkökulmasi ja tarpeesi ovat ristiriidassa toisen kanssa.

Mikä estää todellisen kohtaamisen?

Toisen ihmisen todellinen, syvällinen kuuntelu ei ole helppoa. Jotta voimme todella kohdata toisen, meidän on opittava tuntemaan myös itseämme sekä kohtia, jotka tyypillisesti saavat meidän reagoimaan sen sijaan, että pysyisimme avoimina. Keskustelun aikanakin tunteemme ja ajatuksemme vievät meidän helposti pois kuuntelusta omiin tarinoihimme, joten meidän on välillä tarkastettava, kuuntelenko vai olenko omissa ajatuksissani tai matkalla jonnekin muualle.

Joudumme myös tarkastamaan, ymmärränkö nyt kokemusta, josta toinen minulle puhuu vai näenkö toisen sen kautta, mitä hänestä (tai hänen kokemuksestaan) ajattelen ja mitä uskon hänen kokevan.

Kiire

Yksi este on kiireen tuntu: Jos olemme koko ajan jo matkalla muualle tai meistä tuntuu, ettei meillä oikeasti olisi aikaa tähän, emme voi kuulla syvästi. Kiireessä keskitymme siihen, että toisen kertomus loppuisi ja mietimme koko ajan ainakin osittain, mitä seuraa jos emme ehdi ajoissa seuraavaan tapaamiseen. Tällöin olemme fyysisesti läsnä ja saatamme nyökkäillä kuin kuuntelisimme, mutta ajatuksemme ovat muualla emmekä ole halukkaita kyselemään tarkentavia kysymyksiä.

Evoluution asettama itsekeskeisyys

Me olemme koodattuja keskittymään itsemme hengissä säilyttämiseen. Yhteisökin on meille tärkeä, mutta ensisijaista on pitää itsensä turvassa. Jos elämme tämän koodin mukaan ilman kyseenalaistamista, elämästämme tulee helposti elokuva, jossa itse olemme pääosassa ja kaikki muut ihmiset esittävät täydentäviä sivurooleja. Menetämme ymmärryksen siitä, että jokainen meistä on oman elämänsä pääroolissa ja jokaisella meillä on lukemattomia sivurooleja toisten ihmisten elokuvissa.

Tällainen evoluution aiheuttama itsekeskeisyys johtaa myös siihen, että unohdamme helposti muiden sisäisen maailman syvyyden ja sen, että hekin kokevat jatkuvasti asioita tunteillaan ja kehollaan. He eivät ole pelkkää ulkoista käyttäytymistä, vaan heissä on unelmia, väriseviä tunteita ja periaatteita, joita he pitävät tärkeinä.

Arvostelu ja omat odotukset

Kaikessa vuorovaikutuksessa on syytä tarkkailla arvostelevaa mieltä. Kun huomaamme, että alamme arvostella ihmisen piirteitä, verrata häntä itseemme tai asettaa itsemme ylä- tai alapuolelle, menetämme kyvyn nähdä toisen koko syvyys ja monisärmäisyys.

Arvostelevan mielen lisäksi on tarkkailtava omia toiveita ja odotuksia toista kohtaan ja toiseen reagoimista odotuksista käsin, sen sijaan, että pysyisi uteliaana toisen näkemyksille ja pyrkimyksille. Esimerkiksi seuraavista ajatuksista voimme huomata reagoivamme odotustemme pohjalta (jolloin on syytä pysähtyä ja asettaa oman oletukset kyseenalaisiksi ja keskittyä oppimaan toisesta jotain uutta): ”miksi hän noin teki, eihän hän koskaan..”, ”hänen pitäisi..”, ”ei hän noin saa..”.

Me ihmiset keskimäärin pidämme siitä, että asiat ovat ennakoitavia ja hallittavia. Olemme oppineet omassa lähipiirissämme, miten ihmiset yleensä reagoivat ja millaisten sääntöjen varassa toimivat. Kun sitten kohtaamme ihmisen, joka toimii vastoin näitä odotuksia (tai läheinen ihminen toimiikin yllättäen odotustemme vastaisesti) koemme ahdistusta ja sisäistä vastarintaa. Meitä ärsyttää, emmekä välttämättä ymmärrä, että ärtymys ja vastustus herää pikemminkin epävarmuudesta kuin siitä, että toinen ”toimii väärin”.

Harjoittele:

Kysy

Kun keskustelet jonkun sinulle läheisen ihmisen kanssa, kysy kuunnellessasi itseltäsi kysymyksiä. ”Kuka tämä ihminen todella on?” Mitä hän tarvitsee juuri tällä hetkellä?” ”Mitä hän pelkää, mihin uskoo, mitä hän toivoo?”

Kysymyksiä ei tarvitse sanoa ääneen, vaan niiden tarkoitus on orientoida sinua kuulemaan syvemmin kuin pelkkää puheen pinnallista sisältöä vaikkapa jostain ärsyttävästä tapahtumasta tai iloisesta onnistumisesta. Keskustelussa toki myös esitetään tarkentavia kysymyksiä ja paljon avoimia kysymyksiä.

Muistuta itseäsi, että tavallisen keskustelun tavoitteena on oppia toisesta ihmisestä jotain uutta ja syventää sekä vahvistaa keskinäistä suhdetta, ei väitellä tai osoittaa omaa paremmuuttaan.

Tarkkaile itseäsi

Kun keskustelet (tai jälkikäteen, kun keskustelu on ohi), mieti, mikä on sinun mielipiteesi toisen ihmisen kertomuksesta sekä millaisia tunne- ja ajatusreaktioita se sinussa herättää. Yritä ymmärtää, että tuo kaikki on osa sinua, ei toista ihmistä eikä hänen tarinaansa.

Kun opit hiljalleen erottelemaan omat tulkintasi, odotuksesi ja arvostelusi toisen tarinasta, voit vapaammin kuulla, mitä toinen sanoo, sen sijaan, että kuulisit vain sen, mitä itse ajattelet kertomuksesta.

Opettele päästämään irti mustavalkoisuudesta

Ihmismieli mustavalkoistaa asioita, sillä maailma on aivoillemme kertakaikkiaan liian monimutkainen ja ristiriitainen. Mustavalkoinen ajattelu voi kuitenkin aiheuttaa ongelmia ihmissuhteisiimme, jos jäämme liikaa kiinni siihen.

Muista siis kuunnellessasi, että vaikka uskot toisen olevan oikeassa, sinä et silti välttämättä ole väärässä (tai päinvastoin). Maailmassa on harvoin vain yhtä totuutta, kumpikin näkemys, jopa keskenään ristiriitaiset voivat olla yhtäaikaa aivan yhtä totta.

Tutustu itseesi

Kun opit kuulemaan itseäsi ja arvostamaan sinulle tyypillisiä tapoja nähdä ja kokea maailmaa, voit oppia vapaammin kuulemaan myös toisen ihmisen eriäviäkin kokemuksia.

Ja kun opit näkemään itsessäsi monipuolisesti erilaisia piirteitä ja hyväksymään ristiriitaisiakin ominaisuuksia, voit oppia paremmin sietämään niitä myös muissa.

Twitter-tilini