Tämä kirjoitus muistuttaa, että kaiken itsensä kehittämisen lähtökohtana tulisi olla arvostus itseä ja elämäänsä kohtaan sellaisena kuin ne nyt ovat. Kun muutostyön lähtökohtana on nykyisen todellisuuden hyväksyminen ja muutokseen ohjaaminen on lempeää sekä anteeksiantavaa, muutoksen todennäköisyyskin on suurempi. Itsensä piiskaamisella tai raa’alla itsekurilla voi ehkä saavuttaa nopeita muutoksia, mutta ne eivät yleensä kestä eivätkä lisää onnellisuuden ja arvokkuuden tunteita.
Marraskuussa olen pohtinut, miten siirtyä päänsisäisestä todellisuudesta aistien todellisuuteen sekä miten ravistella urautuneita ajatuksiaan ja toimintamallejaan. Tämä on tärkeää – toisinaan - mutta viestiä on hyvä tasapainottaa muistuttamalla, että muutoksen lähtökohtana tulisi olla lempeys itseä kohtaan.
Mitä lempeys on (ja mitä se ei ole)?
Lempeyttä on mm. itsensä ja elämänsä arvostaminen, hyväksyminen ja rakastaminen. Monille ihmisille tällainen suhde itseen on kuitenkin niin vieras, että on todella vaikea löytää lempeyttä itseä kohtaan, vaikka tietäisi sen hyödyistäkin.
Lempeys on sekä sanoja että tekoja; se on kuin kannustava ja lämmin ihmissuhde - itsesi kanssa. Itselleen lempeä ihminen kiinnittää päivittäin huomiota siihen, mitä hän tarvitsee ja pyrkii täyttämään myös omia tarpeitaan. Hän pyrkii puhumaan itselleen kauniisti ja luopumaan kovasta kritiikistä ja turhasta lannistamisesta. Tällöin tulee hoivanneeksi itseään ja kasvattaneeksi psyykkistä energiaansa, jota sitten voi käyttää vaikka muiden auttamiseen tai väliaikaisen stressin sietämiseen.
Ihmiselämässä on erilaisia kausia, ja nekin on hyväksyttävä. Vaikeina tai uupuneina kausina pyri antamaan itsellesi anteeksi, ettet ole tehokkaimmillasi tai tarvitset enemmän unta kuin normaalisti. Lempeä eteenpäin työntäminen ja anteeksianto sekä kärsivällisyys kulkevat käsikädessä.
Lempeyteen kuuluu olennaisesti rehellisyys. On tärkeää olla ystävällinen kaikille puolilleen ja oppia näkemään ne rehellisesti. Et voi sanoa jollekin sisäiselle puolellesi, ”sinua en tahdo nähdä, sinulle en ole lempeä!” Voit olla lempeä jopa kriittiselle tai katkeralle puolelle itsessäsi, sekin puoli tahtoo vain parastasi. Ehkä kriittinen puoli sinussa toivoo, että voisi kritiikillään tehdä sinusta hyvän ja tätä kautta onnellisen. Tämä puoli sinussa ei ehkä osaa muita stretegioita. Sinä voit ohjata sitä – lempeydellä.
Rehellisyys tarkoittaa myös kykyä ymmärtää, mitä todella tarvitsee. Kuten ei rakkaus esimerkiksi vanhemman ja lapsen välilläkään tarkoita hemmottelua, liiallista sallivuutta ja asioiden loputonta katsomista sormien läpi, ei myöskään lempeys itseä kohtaan ole sitä. Toki, toisinaan saa itseäänkin hemmotella vaikkapa kylvyllä tai pitkällä iltakävelyllä, mutta on ymmärrettävä mikä on itselle parasta pitkällä aikavälillä, vaikka se ei aina tuottaisi pelkkiä mukavia tunteita.
Luonnollisesti monilla on paljon ennakkoluuloja lempeyttä ja ystävällisyyttä kohtaan varsinkin kun niiden olisi kohdistuttava itseen. Mieleen voi tulla jo aiemmin mainitsemani hemmottelu ja liiallinen salliminen – voi miettiä, saanko mitään aikaiseksi, jos nyt heittäydyn lempeäksi sen sijaan, että ruoskisin itseäni eteenpäin. Todellisuudessa lempeys yleensä johtaa eteenpäin kulkemiseen ja ryhdikkyyteen, koska se tuo energiaa ja auttaa katsomaan elämäänsä rehellisesti sen sijaan, että yrittäisi peitellä ”heikkouksiaan” sekä muilta että itseltä.
Lempeys itseä kohtaan voi kuulostaa myös itsekkäältä - että alkaisi itseä paijailemaan kun on muitakin hädänalaisia. Ihmisen on kuitenkin vaikea pysähtyä auttamaan muita, ennen kuin hän on ensin pysähtynyt auttamaan ja lohduttamaan itseään. Lempeys itseä kohtaan auttaa olemaan lempeä myös muita kohtaan.
Lempeys ja eteenpäin kulkeminen tasapainottavat toisiaan
Lempeydessäkin on tärkeää löytää erilaisten vastavoimien tasapaino. On tärkeää pyrkiä arvostamaan itseämme sellaisena kuin tällä hetkellä olemme ja antamaan anteeksi inhimilliset virheet ja ylilyönnit, joita joskus sattuu meille kaikille. On myös hyväksyttävä kaudet, jolloin energiaa ei riitä kuin pakollisiin asioihin.
Tämän kaiken rinnalla on muistettava, että voimme itse vaikuttaa moneen asiaan. Voimme aina tehdä jotain, mutta se ei välttämättä tarkoita, että olomme olisi aina upea ja olisimme joka päivä supertehokkaita. Joskus se tarkoittaa, että vaikeinakin kausina pääsee ylös sängystä ja käy päivittäin 10 minuutin kävelylenkillä. Joskus se taas voi tarkoittaa jotain todella suurtakin.
Elämässä tekee hyvää toisinaan puskea ja tehdä sellaista, mikä jännittää ja ahdistaa, mutta kuitenkin myös antaa paljon. Se, miten puskemisen tekee, on kuitenkin keskeistä. Voimme kulkea epämukavuusalueellamme ja samalla tarjota itsellemme mahdollisuuksia rauhoittua ja palautua sekä kannustaa itseämme edetessämme sen sijaan, että puskisimme itseämme eteenpäin motivoiden itseämme jatkuvilla muistutuksilla siitä, miten säälittävää on, että jännitämme tätä asiaa tai emme tätäkään asiaa vielä osaa.
Miten olla lempeä
Tässä vinkkejä ja ajatuksia, miten voit alkaa kehittää lempeää asennetta itseäsi ja elämääsi kohtaan. Muista, että mikä ikinä onkin ystävällistä juuri sinun kohdallasi, tärkeintä on uskoa ja luottaa siihen, että on ystävällisen kohtelun arvoinen, että sinullakin on oikeus arvostavaan kohteluun ja hyvään elämään.
- Tarkastele itseäsi ja elämääsi. Mitä ajattelet itsestäsi? Miten puhut itsellesi? Miten ”kannustat” itseäsi? Tutustu kaikkiin puoliin itsessäsi.
- Tarkkaile asennettasi tekemiseen: teetkö asian siksi, ettet olisi niin tyhmä tai nolo vai siksi, että tiedät sen tuovan iloa ja onnea?
- Muista hyväksyä myös kriittinen ääni itsessäsi ja ymmärtää, että sekin tahtoo parastasi. Ymmärrä myös, ettei kriittisen puolen tapa ole paras ja siksi sitä on lempeästi muutettava.
- Tunnista ne toimintatavat elämässäsi, jotka ovat vahingollisia. Muuta niitä - anteeksiantaen. Muutokset tapahtuvat tuskin koskaan ilman takapakkeja.
- Kokeile puhutella itseäsi lempeästi ja toivoa itsellesi hyvää, vaikka se tuntuisikin aluksi hölmöltä.
- Psykologi Dennis Tirch on kirjoittanut hyvän ohjeen: voit muistuttaa epäilevää mieltäsi, että voit aina palata lyttäämään itseäsi, jos myötätunto ei toimikaan kohdallasi.
- Muista, että olet ihminen kuten kaikki muutkin . Olemme kaikki samassa veneessä mitä tulee virheiden tekemiseen ja epätäydellisyyteen.
Twitter tilini
Lisää blogikirjoituksia lempeydestä
Ronnie Grandellin blogi itsemyötätunnosta