Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Miten tunnistan arvoni ja miten ne vaikuttavat elämääni?

Lisätty 07.12.2018

Vuodenvaihde on hyvää aikaa pysähtyä pohtimaan elämäänsä ja sen suuntaa. Näin siksi, että me olemme usein oppineet pitämään vuodenvaihdetta jonkinlaisena uuden alkuna, taitekohtana ajan virrassa. Siksi mieli automaattisestikin suuntautuu pohtimaan, mitä olen saanut aikaan menneenä vuonna ja mitä kenties haluan saavuttaa tulevana. Joulukuussa toki hulina ja kiire aattoiltaan asti pitävät useimmilla mielen kiireisenä, mutta ehkä viimeistään joulun pyhinä voi pysähtyä hetkeksi katsomaan elämäänsä eteen- ja taaksepäin.

Tässä ja seuraavassa tekstissä pohdin, miten voimme tutkia elämäämme ja sen suuntaa. Kirjoitan arvoista ja siitä, että oppisimme kysymään, mikä todella on meille tärkeää sekä miten voimme tehdä arjestamme hieman tietoisempaa ja arvopohjaisempaa sen sijaan, että vain reagoimme jatkuvasti eteen tuleviin vaatimuksiin ja esteisiin.

Mitä arvot ovat?

Ennen suunnitelmia tulevalle vuodelle, voi olla hyvä pysähtyä miettimään, mikä minulle on tärkeää ja mitä haluan elämässäni kokonaisuutena saavuttaa, millaisen elämäntarinan tahdon itsestäni kirjoittaa.

miten tunnistaa omat arvot

 

Arvoja verrataan usein kompassiin ja ilmansuuntiin. Tällä pyritään korostamaan, että arvot eivät ole tekoja, vaan periaatteita, joita voidaan toteuttaa monilla erilaisilla tavoilla ja monia reittejä pitkin. Arvo voi olla vaikkapa elämän leikillisyyden ylläpitäminen, jota voi pyrkiä toteuttamaan esimerkiksi menemällä tanssiharrastukseen tai pyrkimällä työssään etsimään huumoria pakollisista ja tylsistäkin työtehtävistä.

 

Esimerkkejä arvoista ja periaatteista löytyy netistä listoittain. Ne voivat tuoda ideoita omien arvojen sanallistamiseen. Kuitenkin, arvojen tulisi nousta sisältäsi, eikä olla jotain, joka kuulostaa hyvältä listalla.

Tässä muutamia esimerkkejä :

hyväntahtoisuus, seikkailunhalu, vapaus, vastuullisuus, rohkeus, kauneus, totuus, leikkimielisyys

 

Arvot ohjaavat meitä pienissä ja isoissa valinnoissa, joita kohtaamme joka päivä. Kun tiedämme, mikä on meille tärkeää, meidän on helpompi tehdä valintoja, joilla vahvistamme elämässämme tärkeinä pitämiä asioita. Me ikäänkuin luomme itsemme ja elämämme tarinan valinnoillamme.

 

Arvoja ja arvojen mukaista elämää on tutkittu ja todettu, että omien itsevalittujen arvojen mukaan eläminen tuo täyttymyksen ja merkityksen tunteita, jotka auttavat ihmistä olemaan onnellinen elämän väistämättömien vaikeuksienkin tullessa.

 

On myös hyvä muistaa, että elämme aina jonkin periaatteen mukaan. Jos emme tietoisesti päätä, mikä on meille tärkeää ja miten voimme edistää tuota asiaa, tulemme ehkä eläneeksi muiden miellyttämisen, kulttuuristen odotusten tai omien pelkojen välttämisen periaatteiden mukaan.

 

Miten tunnistan omat arvoni?

 

Mistä voin tietää, mitkä ovat minun arvoni? Yksinkertaisimmillaan omia arvojaan voi tunnistaa pysähtymällä, lopettamalla kaiken suorittamisen ja tässä hiljaisuudessa kysymällä itseltään:

Mikä todella merkitsee minulle paljon tässä elämässä, mikä todella on minulle tärkeää, jos kaikki turha riisutaan pois? Millaisten asioiden ja periaatteiden eteen olen valmis tekemään työtä ja sietämään myös epämukavuutta?

 arvot, tunnistaa, merkityksellinenArvot näkyvät joskus valepuvussa. Omia arvojaan voi kuulla huokauksissa, kuten ”voisinpa joskus”, ”olisimpa minäkin” tai ”kumpa vain..”. Tämänkaltaiset huokaukset ovat usein negatiivisessa muodossa, mutta niissä piilee jotain siitä, mikä meille on tärkeää, mihin haluamme uskoa. Samalla tavoin arvot voivat piillä ihailun, kateuden tai pettymyksen tunteissa.

Kun etsit arvojasi tunteiden viidakosta, on tärkeää kysyä MIKSI. Se onkin arvopohdinnoissa aivan keskeinen kysymys. Arvot kun eivät ole sitä, mitä teemme, vaan sitä, miksi teemme.

Kun esimerkiksi huomaat olevasi kateellinen , voit kysyä itseltäsi: Mille todella olen kateellinen, mitä sellaista toisella ihmisellä on, mitä toivoisin itselleni. Miksi tahtoisin tuon asian? Miten luulen sen muuttavan elämääni, jos saisin tuon itselleni?

Kun löydät jotain, jota voisit ajatella arvoksi, suunnaksi elämässä, pysähdy miettimään, miksi tämä asia on minulle tärkeää ja onko se todella tärkeää minulle vaikka kukaan muu ei välittäisi siitä eikä tietäisi minun arvostavan sitä? Tämä siksi, että on tärkeää erottaa todelliset arvonsa odotuksista, joita meihin kohdistuu.

Jos pidämme jotain arvonamme, koska uskomme kunnon ihmisen arvostavan tätä tai ajattelemme, että se kuulostaa hyvältä muiden korviin, arvo ei ole omamme. Se kertoo todennäköisesti enemmän toiveestamme olla yhteydessä muihin ihmisiin ja olla arvostettu.

 

Yksi usein käytetty harjoitus arvojen pohdinnassa on oman kuoleman pohtiminen ja elämän rajallisuuden ymmärtäminen. Kuoleman lopullisuus antaa meille uudenlaista perspektiiviä siihen, mikä todella on tärkeää ja merkityksellistä. Siispä yksi keino on miettiä joko omia hautajaisiaan ja siellä pidettävää muistopuhetta tai itseään todella vanhana, elämän loppumetreillä ja kysyä itseltään:

Millaisen elämäntarinan haluaisin tuolle vanhalle ihmiselle, millainen hän olisi ollut, millaisten asioiden eteen hän olisi tehnyt työtä ja millaisten periaatteiden takana seissyt?

 

Selkeät arvot eivät tee elämästä helppoa

 

Helposti ajattelee, että kunhan vain löydän todelliset arvoni, ristiriidat ja epäselvyydet poistuvat elämästäni. Valinnoista tulee helppoja eikä elämässä ole enää kaaosta, kun suunta on selkeänä mielessä.

Näin ei luonnollisesti ole. Ensinnäkään selkeätkään arvot eivät poista elämästämme olosuhteita, jotka joskus yllättävät ja heittelevät meitä sinne ja tänne. Selkeät arvot eivät myöskään poista meistä pelkoa, joka usein käskee tyytyä helpoimpaan ja turvallisimpaan vaihtoehtoon.

 arvot, merkityksellinen elama

Lisäksi, selkeätkin arvot voivat olla ristiriidassa keskenään. Sinulla voi esimerkiksi olla arvo pitää huolta perheestäsi, myös taloudellisesti, mutta myös tehdä työtä, jolla on sinulle henkilökohtaisesti merkitystä. Toinen arvosi voi kannustaa sinua jättämään työsi ja kouluttautumaan mielekkäämpään työhön, mutta arvo perheen talouden turvaamisesta estää jättämästä kuukausittaista palkkaa.

Toinen esimerkki arvoristiriidasta voisi olla yrittäjä, joka kokee työnsä todella tärkeäksi ja haluaisi käyttää siihen kaiken aikansa, mutta hänellä on myös arvo olla läheinen omien lasten kanssa, joten hänen on jatkuvasti tasapainolteltava löytääkseen riittävästi aikaa ja energiaa sekä lapsilleen että yritykselleen.

Tällaisissa tilanteissa on hyvä muistaa, että arvot eivät ole päätöksiä. Arvot voivat informoida siitä, millaisen päätöksen tahtoisit tehdä, mutta lopulta päätökseen vaikuttaa moni muukin asia. Arvot auttavat kenties löytämään hyväksyttävimmän kompromissin.

Joskus on myös tehtävä rauha elämänsä kanssa, vaikka se ei kaikilta osin vastaakaan omia unelmia ja samalla luoda suunnitelmaa, miten voisi mahdollisimman pian muuttaa elämässä niitä osasia, jotka eivät miellytä tai miten voisi nykyisen elämänsä puitteissa löytää pienempiä arvojen mukaisia muutoksia.

 

Lopuksi on hyvä muistaa, että valitsemalla itsellesi arvoja, tulet aina myös valinneeksi, mitä jätät pois tai vähemmälle. Ihminen ei ehdi eikä pysty tekemään, kokemaan ja olemaan kaikkea. On tehtävä valintoja. Arvot ovatkin valinta siitä, mistä olet valmis luopumaan ja joustamaan, mistä et.

 

Seuraavassa tekstissä kirjoitan, miten voimme tarkastella tähänastista elämäämme ja miten voimme luoda suunnitelmia ja tavoitteita, jotka ovat yhteneviä omien arvojemme ja periaatteidemme kanssa.

 

twitter tilini