Inspiraatio, motivaatio, innostuminen, toivo. Kaikki edellämainitut tunteet ovat toivottuja vieraita elämässämme, ne ovat voimakkaita positiivisia tunteita, jotka työntävät meitä eteenpäin. Usko itseensä ja tekemiseensä on tärkeää, oli kyseessä sitten työprojekti, urheilusuoritus, itsensä kehittäminen tai vaikka luovan työn tekeminen.

Tämä kirjoitus on viimeinen osa johdantoani. Kirjoituksen tarkoitus on muistuttaa, että elämämme ja itsemme muuttamiseen tarvitaan muutakin kuin positiivista tunnetta ja inspiraatiota. Tarkoitukseni ei ole väittää, etteikö positiiviset tunteet ja usko itseen olisi tärkeitä, vaan pikemminkin jälleen tasapainottaa näkökulmaa muistuttamalla myös vaaroista, joita inspiroitumisessa ja innostumisen korostamisessa piilee.

Inspiraatio luo toivoa ja antaa energiaa

Tunteiden tehtävä on saada meidät liikkeelle. Inspiraatio ja usko itseen saavat meidät parhaimmillaan liikkumaan kohti itselle tärkeitä päämääriä pelosta ja epäröinnistä huolimatta. Tunne antaa energiaa, jota tarvitsemme, kun asioita on vietävä eteenpäin siitä huolimatta, että olemme flunssassa tai nukkuneet yömme huonosti.

Toisinaan on piristävää lukea tarinoita ihmisistä, jotka ovat olleet jumissa, kenties samanlaisessa tilanteessa kuin itse olemme, ja ovat kovalla työllä päässeet eteenpäin ja ovat nyt onnellisempia. Muutostarinoiden lukeminen ja kuuleminen muistuttaa, että mahdollisuudet elämän muuttamiseen ovat miltein rajattomat ja vaikka juuri nyt kaikki näyttää toivottomalta, eteenpäin on mahdollista päästä ja elämämme voi joskus näyttää hyvinkin erilaiselta.

Lauseet, kuten ”pystyt siihen”, ”voit olla mitä haluat”, voivat myös joskus antaa juuri sen tärkeän tuuppauksen, jonka tarvitsemme epäröinnin hetkellä tehdäksemme ratkaisun, joka on meille tärkeä mutta herättää voimakasta pelkoa.

Usko itseen ja muutosmahdollisuuksiinsa on tärkeää, sillä uskomuksemme vaikuttavat huomaamattamme kaikkeen mitä teemme, myös siihen, miten paljon suuntaamme energiaamme ja huomiotamme käsillä olevaan tehtävään. Jos asennoidumme pessimistisesti tehtävään ja omaan kykyymme selviytyä siitä, tulemme helposti tehneeksi sen huolimattomasti, vitkutelleeksi jne. Esimerkiksi Carol Dweck on osoittanut lukemattomissa tutkimuksissa, miten monella elämän alueella uskomukset omista kehittymis- mahdollisuuksistamme vaikuttavatkaan. (Dweckin kirja lopussa, suosittelen lukemaan vaikka kirja onkin hieman pelottavan paksuinen!)

Toisen lausumat (tai kirjoittamat) sanat voivat lohduttaa meitä epätoivon hetkellä ja erityisen hyödyllisiä ovat tarinat, jotka muistuttavat meitä siitä, että oli tilanteemme mikä hyvänsä, emme ole yksin kokemuksemme kanssa, vaan ympäri maailmaa meillä on tuhansia kohtalontovereita, jotka kokevat samoja asioita ja painivat samojen tunteiden ja ajatusten kanssa. Tällainen tietoisuuden laajentaminen auttaa nostamaan pään ylös ja luomaan toivoa vaikeiden aikojen keskellä.

Inspiroitumisen ylikorostamisen vaaroista

Inspiraatiolla on siis tärkeä paikka elämässämme. Kuitenkin inspiraation ylikorostamisessakin on vaaransa, joista nostan tässä esiin kaksi. Ensinnäkin tulemme helposti unohtaneeksi, että inspiraatio on tunne, ja sen luonteeseen kuuluu aaltoilla eikä siihen siksi kannata luottaa ainoana oljenkortena. Toinen vaara on se, että inspiroivat lauseet ja tarinat luovat mieleemme harhaisen kuvitelman muutoksen helppoudesta, joka voi toimia pahimmassa tapauksessa vain itsekriittisten ajatusten pohjana matkallamme kohti muutosta.

Inspiroituminen ja innostuminen ovat siis tunteita ja tunteiden luontainen taipumus on syntyä, saavuttaa huippunsa ja himmetä sitten seuraavien tunteiden tieltä. Kun luemme innoittavan tarinan, mieleemme nousee keveyden ja toivon tunteita ja ajatuksiin hiipii lauseita, kuten ”miksen minäkin voisi?”, ”entä jos tuo todella voisi olla myös minun elämääni?”. Tunne antaa energiasykäyksen, jonka avulla alamme suunnitella muutoksia elämäämme: liikuntaharratuksia, kevyempää ruokavaliota tai uutta uraa. Sitten kohtaamme haasteita, jotka väistämättä tulevat. Tässä vaiheessa inspiraatio viimeistään hiipuu ja toiveikkaiden ajatusten tilalle nousee itse-epäilyksiä ja halua luistaa uusista tavoitteistaan ”vain vähän”.

Esteitä kohdatessamme emme voi luottaa tunteisiimme, vaan meidän on luotava tapoja ja suunnitelmia, joita aiomme noudattaa tunteistamme huolimatta. Tämä ei tarkoita, että yrittäisimme jättää tunteemme huomiotta tai halveksuisimme niitä, vaan edelleen on tärkeää kohdata tunteet ja ajatukset, myös ne itse-epäilykset ja toivottomuuden tunteet, ja pyrkiä sitten tunteiden kanssakin muistamaan, mikä on itselleen tärkeää ja toimia suunnitelman mukaisesti. (Tämä luonnollisesti edellyttää, että tavoitteet ovat todella omia, eivätkä esim. toisten miellyttämiseksi kehitettyjä, siitä kuitenkin lisää joskus toisella kertaa.)

Joskus voi käydä niin, että kuvittelemme ettemme voi alkaa hommiin, ennen kuin olemme riittävän motivoituneita. Tällainen ajatus voi pahimmillaan estää tärkeiden muutosaikeiden toteuttamisen ennen kuin on päässyt edes alkuun! Positiivisten tunteiden ylikorostaminen voi siis johtaa liialliseen haaveiluun toiminnan sijaan. On mukavampi vain kuvitella, kuinka elämme elämäämme kaikkien tavoitteidemme täytyttyä ja olemme onnellisia. Muutostyön aloittaminen uhkaisi pilata tämän mukavan olotilan, sillä se paljastaisi muutostyön luontaisen vaikeuden.

Toinen vaara inspiroivissa tarinoissa ja kannustavissa lauseissa on se, että ne luovat kuvan muutoksen näennäisestä helppoudesta. Tämä voi huomaamattammekin johtaa siihen, että emme yritä muutosta riittävän kovasti (sillä kuvittelemme ettei se ole niin vaikeaa eikä sen kuuluisi vaatia niin paljon ponnisteluja ja uudelleen pystyyn nousemisia kaatumisen jälkeen). Tästä päästäänkin jälleen siihen perusinhimilliseen uskomukseen: kun huomaamme, etteivät ponnistelumme riittäneet tuomaan muutosta, alamme kuvitella, ettemme voi sitä saavuttaakaan, vaan olemme jollain tavoin viallisia.

Pahimmillaan inspiroivat lauseet voivat tuntua loukkaavilta; ne ikäänkuin irvailevat tuskansa kanssa kamppailevalle ihmiselle: ”katso nyt, näin helppoa on olla onnellinen, menestyvä ja älykäs, otat nyt vain itseäsi niskasta kiinni, oma on mokasi jos jäät tuohon tilaan”. Carol Dweck kirjoittaa kirjassaan samasta ongelmasta: moni inspiroiva kirja tulee viestineeksi lukijalle, että tämä on laiska tai viallinen, koska ei pysty muuttumaan vaikka kaikki siihen pystyvät ja se on lopulta helppoa. Tällainen viesti ei luonnollisesti auta ketään kohti muutosta.

Lopuksi

Inspiraatiota ja positiivisia tunteita saa ja kannattaa oppia käyttämään. Positiivisia tunteita voi myös oppia jonkin verran hallitsemaan sanoilla ja mielikuvilla ja tästä voi olla suurta hyötyä matkallamme kohti hyvää elämää ja itselle tärkeitä tavoitteita.

Jos huomaa jatkuvasti kritisoivansa itseään eikä löydä mistään uskoa omaan hyvyyteen ja kyvykkyyteen, asiaa kannattaa työstää, sillä uskomus vaikuttaa huomaamattamme toimintaamme niin, että tulemme toiminnallamme toteuttaneeksi uskomuksemme. (Esim. Opiskelija, joka uskoo olevansa tyhmä, eikä siksi opiskellessa käytä riittävän tehokkaita opiskelumenetelmiä tai eikä lukiessaan keskity riittävästi ymmärtämään sisältöä ja siten saa heikkoja arvosanoja.)

Samalla on hyvä muistaa, ettei aina tarvitse olla hyvällä tuulella tai motivoitunut. Tärkeämpää kuin edetä intohimolla on ylipäänsä edetä - aloittaa ja tehdä jotain, vaikka vähän puolihuolimattomastikin. Toisaalta, elämässä on tärkeää myös oppia olemaan itselleen armollinen ja antaa anteeksi myös ne päivät, kun ei kaikista strategioistaan huolimatta saanut mitään aikaan tai ainakaan riittävästi. Huonot ja saamattomat päivät silloin tällöin ovat inhimillisiä ja jos niihin jää liikaa kiinni, se vaikeuttaa uuden, paremman vireen löytämistä seuraavana päivänä.

Suosittelen tutustumaan Carol Dweckin kirjaan ”Mindset. Menestymisen psykologia. (2016)” Se on paksu, mutta helppolukuinen

Käväise myös twitter-tililläni tai facebookissa tai ole yhteydessä sähköpostitse!