Tämä kirjoitus on jatkoa edelliselle kirjoitukselleni arvoista. Aion pohtia, miten katsoa taaksepäin elämäänsä ja miten yhdessä arvopohdinnan kanssa voi tästä muodostaa itselleen suunnitelmia niin, että voisi tulevassa yhä täydemmin elää omien arvojensa mukaisesti, joka päivä.
Vilkaisu taaksepäin auttaa kulkemaan eteenpäin
Kun on tunnistanut muutamia periaatteita, joiden mukaan tahtoisi elämäänsä navigoida, on kenties hyvä pysähtyä katsomaan: miltä oma elämä on tähän mennessä näyttänyt, mitä haluan muuttaa, mitä säilyttää, millaista tarinaa olen kirjoittanut tähän mennessä?
Joku voi ihmetellä, miksi katsoisin taaksepäin, miksi en keskittyisi menemään eteenpäin? Tulevaisuuteen ja tähän hetkeen onkin syytä panostaa, mutta joskus voi olla ihan hyvä katsoa elämäänsä myös taaksepäin.
Taaksepäin katsoessa voi esimerkiksi huomata, että onkin saavuttanut yllättävän monia asioita, vaikka tuntuu, ettei ole päässyt elämässään juuri mihinkään. Tai voi huomata, että on erilaisissa tilanteissa ollut hyvinkin erilainen ihminen, vaikka tällä hetkellä tuntuu, ettei pysty toimimaan kuin yhdellä tavalla. Taaksepäin katsoessa on myös helpompi huomata, millaiset asiat ovat eniten ohjanneet valintojasi. Ja kun tämän tiedostat, voit helpommin vaikuttaa siihen, millaisten asioiden haluat jatkossa sinua ohjaavan.
Millaisia asioita voisi pohtia taaksepäin katsellessaan? Tässä muutamia ajatuksia:
- Millainen perusjuoni elämässäni on ollut, millaisia mutkia ja äkkikäännöksiä juoneen on tullut?
- Millaisia rooleja minulla on ollut elämässäni? Näitä ovat paitsi puolison, oppilaan jne. roolit, myös esimerkiksi kuuntelijan, häirikön, laiskan roolit. Miten roolit ovat muokanneet minua?
- Miten elämäni olosuhteet ovat vaikuttaneet minuun; perheeni, kotipaikkakuntani, kulttuuri?
- Miten läheiseni ovat vaikuttaneet minuun, miten he ovat minut nähneet, mitä minusta ajatelleet?
- Miten olen jo elämässäni toteuttanut arvojani, millaisia arvojen mukaisia tekoja olen tehnyt
Kun tarkastelet elämääsi ja sen käännekohtia ja valinnanpaikkoja, yritä pohtia, mikä oikeastaan on ohjannut toimintaasi? Missä määrin olet tehnyt valintoja periaatteittesi ja arvojen mukaan? Entä missä määrin olet tehnyt valintojasi perustuen pelkoon ja inhottavien asioiden välttelyyn tai missä määrin olet elänyt elämääsi perustuen siihen, mitä ajattelet muiden odottavan sinulta.
Voit myös miettiä, oletko arvostanut jotain sellaista, mikä ei oikeastaan olekaan ollut sinulle henkilökohtaisesti kovin tärkeää, mutta olet kokenut, että ollaksesi hyväksytty sinun on arvostettava sitä? Tai oletko jättänyt huomiotta elämässäsi jonkin sinulle arvokkaan asian, koska olet ajatellut sen olevan noloa, itsekästä tms.
Meidän jokaisen elämässä on erilaisia ohjaavia tekijöitä ja meistä jokainen on joskus toiminut pelon ohjaamana tai muita miellyttääkseen. Tämä ei ole ongelma niin kauan, kunhan nämä asiat eivät saa liikaa valtaa elämämme suurissa linjoissa.
Me ihmiset olemme sosiaalisia olentoja ja tarvitsemme toistemme tukea, läheisyyttä ja arvostusta. Ei siis ole tarkoituskaan, etteikö muiden toiveet vaikuttaisi valintoihimme, yhteiselämä on aina kompromisseja. Tärkeää kuitenkin on, ettei kadota itseään kokonaan ristiriitaisten odotusten viidakossa.
Arvojen mukaista elämää joka päivä
Kun olet tutustunut arvoihisi, opetellut tuntemaan itseäsi sekä ymmärtänyt voimia, jotka valintojasi tyypillisesti ohjaavat, voit alkaa kehittämään itsellesi tietoisempaa arkea, jossa valintojasi ohjaavat yhä enemmässä määrin omat arvosi.
Tällainen elämä tukee mielenterveyttämme tarjoamalla merkityksen ja arvokkuuden kokemuksia. Voit joskus havainnoida, miltä tuntuu, kun teet arvojesi vastaisia tekoja. Tiuskaiset toiselle tympeästi, vaikka ystävällisyys on arvosi, tai tunget kiireessä bioroskat tavalliseen roskikseen, vaikka ympäristön vaaliminen on arvosi.
Tällaiset tilanteet, niin pieniä kun ne ovatkin, saavat usein aikaan pettymystä itseen, mutta myös ajelehtimisen tunteita, kun elää elämäänsä perustuen jatkuvasti vaihtuviin tunteisiin sen sijaan, että omalla toiminalla olisi jokin pysyvämpi pohja.
Emme toki ole koneita, emmekä aina kertakaikkiaan muista emmekä pysty toimimaan arvojemme mukaisesti - olemme ihmisiä ja teemme virheitä. Mutta jos jokainen päivä on ajelehtimista ja reagoimista, silloin emme yleensä voi hyvin.
Miten muuttaa arvot tavoitteiksi
Arvot ovat siis periaatteita, ilmansuuntia, asioita, joita emme varsinaisesti voi koskaan saavuttaa vaan joita kohti voimme vain kulkea. Tavoitteet ovat arvojen konkretisointia, ne auttavat selventämään, miten elää ja tehdä valintoja pitkällä ja lyhyellä aikavälillä, jotta eläisimme arvojemme mukaisesti.
Ota käsittelyyn muutamia tärkeimpiä arvojasi, joita olet listannut tai tunnistanut.
- miten arvo voisi näkyä käytännön valintoissa ja toiminnassa?
- miten arvo näkyisi eri elämänalueilla (työ, ihmissuhteet, terveys, henkilökohtainen kasvu)?
Jos esimerkiksi ihmissuhteiden vaaliminen on sinulle tärkeää, se näkyy ystävyyssuhteissa sekä suhteissa perheeseen ja sukuun. Teot, jotka toteuttavat arvoa, voivat olla yhteinen illallinen ystävien kanssa kolme kertaa vuodessa, soitto sukulaiselle tai perheen yhteinen ilta kerran viikossa.
Arvojen mukaiset teot voivat olla todella pieniä ja niitä toteutetaan tässä ja nyt, joka päivä. Arvojen mukainen teko voi olla vaikka halaus, kun toinen näyttää apealta tai oman paikan antaminen vanhukselle ruuhkabussissa. Se voi olla rauhallinen keskustelu oman lapsen kanssa illalla tämän päivästä tai salaatin valitseminen hampurilaisen sijaan. On mahdotonta luetella arvojen mukaisia tekoja, sillä niihin vaikuttaa niin moni tekijä: arvo, ihminen, ihmisen elämäntilanne...
Kokeile itse kirjoittaa 3-5 tärkeimmästä arvostasi jokaisesta 5-10 tekoa, joita voit tehdä päivittäin. Tai mieti, mitä isompia tavoitteita voisit luoda arvojesi edistämiseksi.
Arvojen mukaisia tekoja pohtiessa on hyvä myös miettiä esteitä, joita tulee kohtaamaan matkallaan. Tässä on hyvä hyödyntää elämänsä taaksepäin katsomisesta saatua tietoa.
- Millaiset asiat ovat tyypillisesti ohjanneet sinut pois arvojesi mukaisista teoista? Liika kiltteys, väsymys, pelko vai jokin muu?
- Miten näitä esteitä voisi kenties jatkossa kiertää?
Miten muistaa arvot joka päivä?
Arvojen pohtiminen on mukavaa puuhaa, mutta unohtuu herkästi jokapäiväisen elämän pyörteissä. On yllättävän vaikeaa saada arkeensa tietoisuutta ja kykyä pysähtyä. Tässä muutamia ehdotelmia, joilla voit yrittää tuoda tietoisuutta arvoista ja niiden mukaisista teoista päiviisi:
- Tee lista itsellesi tärkeistä arvoista ja lue se ensimmäisenä aamulla
- Valitse herättyäsi päivälle pyrkimys, esim: toivon, että voisin tänään olla ystävällinen kaikille kohtaamilleni ihmisille.
- Illalla pohdi, missä kohtaa onnistuit muistamaan toiveesi ja toimit sen mukaisesti ja missä et.
- Luo arvojen mukaisten tekojen kalenteri - valitse jokaiselle päivälle yksi arvojen mukainen teko, jonka aiot sinä päivänä toteuttaa ainakin kerran.
- Jos muistat, pysähdy valintojen kohdalla miettimään, miten voisin tehdä valinnan niin, että se olisi periaatteideni mukainen?
- Muista, valintatilanne on myös, kun mietit, miten aion tämän asian hoitaa. Millä äänensävyillä, sanavalinnoilla, intensiteetillä jne. Tässä on hyvä kohtaa antaa omien arvojen vaikuttaa.
Toisinaan olemme luoneet hienoja tavoitteita, jotka tukevat arvojamme, mutta olosuhteiden pakosta joudumme hylkäämään tavoitteemme. Tämä herättää luonnollisesti vihan ja pettymyksen tunteita, mutta tuolloin on hyvä muistaa, että arvoihimme on aina useita reittejä, voimme aina toteuttaa arvoamme elämässämme jossain määrin tai toisella tavalla.
On siis tärkeä sitoutua arvoihinsa ja niiden mukaiseen toimintaan omassa elämässään, mutta ei takertua arvoihin eikä niistä johdettuihin tavoitteisiin liian voimakkaasti.