Ainutlaatuinen ja arvokas elämämme rakentuu kokemuksista, joihin kiinnitämme huomiomme. Jos keskitymme ajatuksiimme ja tarinoihin, joita kerromme elämästämme, niin elämämme tulee koostumaan suurelta osin sanallisista kuvauksista.

Mutta haluammeko todella elämämme koostuvan pääasiassa ajatuksista ja kuvitelmista?

Koska elämme nyt vuoden pimeimpiä aikoja ja silloin ihmisillä on taipumusta harmauden keskellä erityisen tiiviisti upota mielikuvitukseensa, ajattelin tässä kuussa pohtia keinoja, joilla pääsisimme hetkellisesti pois päämme sisältä, kokemaan elämäämme täydesti ja miten voisimme ravistella tapoihinsa jumiutuneita aivojamme sekä kuitenkin muistaa lempeyden ja sen, että kuten luonnollakin, myös ihmisellä on luontainen rytminsä, johon kuuluu myös vähemmän energisiä kausia. 

Kaksi tapaa kokea elämä

Meillä on kaksi tapaa kokea ja elää elämäämme, kuin kaksi rinnakkaista todellisuutta samasta elämästä. Molemmat ovat jatkuvasti mahdollisia ja teemme huomaamattamme joka hetki valintaa sen suhteen, kummassa vietämme aikaamme.

Toinen todellisuuksista on se, jossa keskimääräinen ihminen viettää suurimman osan päivästään. Tämä koostuu tarinasta, jota aivomme luovat elämästämme. Tarina pohjaa aistihavaintoihin, mutta on voimakkaasti värittynyt tulkintojen ja ennakko-odotusten pohjalta. Tätä todellisuutta voisi kuvata henkilökohtaisesti luoduksi virtuaalitodellisuudeksemme, jonka mieli on kyhännyt yhdistelemällä havaintoja todellisesta elämästämme sekä muistojamme kaikesta aiemmin eletystä ja kuullusta.

Toinen todellisuus on se, mikä todella tapahtuu kussakin hetkessä ilman tulkintaa. Tämän todellisuuden voimme kokea aistiemme kautta: tässä hetkessä on aina tarjolla kuulo- ja näköhavaintoja sekä tuntohavaintoja kehomme sisältä ja sen pinnalta, kun se on yhteydessä maailmaan. Useimmiten olemme aistiemme todellisuudessa, kun koemme jotain voimakasta, esimerkiksi upean auringonlaskun tai kaunista musiikkia. Tämänkaltainen todellisuus on mahdollista saavuttaa myös tavallisen arkemme keskellä ja se voisi tarjota meille miellyttäviä ja merkityksellisiä kokemuksia silloinkin, kun elämä tuntuu tylsältä ja harmaalta. Tärkeintä on, että tiedostamme ja huomaamme, mitä olemme kokemassa, silloin kun sen koemme, eikä ainoastaan etukäteen tai jälkikäteen mielessämme.

Mitä ongelmia seuraa pään sisällä elämisestä

Keskivertoihminen elää siis useammin virtuaalitodellisuudessaan kuin todellisessa maailmassa. Meillä on taipumusta kadota päämme sisälle ja unohtaa, etteivät tulkintamme ole totuus eikä yleensä vastaa täydellisesti todellisuutta vaan on hyvin väritetty versio siitä.

Pään sisällä elämisestä seuraa monenlaisia ongelmia. Tarkastelen tässä muutamia ja tarjoan lopuksi yksinkertaisen harjoituksen, jonka avulla voi opetella huomaamaan, milloin elää päänsä sisällä sekä löytämään tien takaisin aisteihin.

Yksi ongelma on, että luotamme enemmän omiin ajatuksiin ja arvioihin kuin varsinaisiin kokemuksiimme. Tämä tekee meistä jäykkiä, emmekä pysty sopeutumaan elämän muuttuviin tilanteisiin niin hyvin kuin mahdollista. Automaattiohjauksella tulemme hylänneeksi ne todellisuudesta nousevat todistusaineistot, jotka puhuvat ennakko-odotuksiamme vastaan.

 Esim. Mikolla on uskomus, ettei hän ole sosiaalisesti taitava. Hän keskustelee kaveriporukassaan ja onnistuu sanomaan jotain hauskaa, jolle muut nauravat paitsi yksi, joka itse juuri murehti tulevaa mielessään. Oman ennakko-asenteen sokaisemana Mikko ei kuitenkaan huomannut kuin tuon yhden  reaktion ja ajatteli: ”tulin taas sanoneeksi jotain tyhmää, kukaan ei nauranut, pitäisi vain olla hiljaa.” Tällainen kokemus saa yhä enemmän pysymään hiljaa muiden seurassa, ja näin Mikko saa yhä vähemmän kokemuksia keskusteluihin osallistumisesta ja niistä nauttimisesta.

Esimerkissä on näkyvillä myös toinen pään sisällä elämisen huono puoli: muut ihmiset aistivat milloin emme ole läsnä keskusteluissa, kuten tässä tapauksessa Maija huomasi ihmisen, joka ei kuunnellut hauskaa juttua vaan oli kuvitellussa tulevaisuudessa huoliajatuksineen. Tällaisesta tulee muille kuva, ettei ihminen ole kiinnostunut, ja ihmissuhteet voivat muuttua pinnallisiksi tai jopa katketa.

Kun ihminen ei ole yhteydessä kehoonsa ja aisteihinsa, elämän merkityksellisyys ja elävyys kärsii. On hyvä muistaa, että mielemme (eli aivomme) elää pimeässä ja hiljaisessa lokerossa kallomme sisällä ja kaikki virikkeet, joita aivomme saavat, tulevat aisteistamme mutta vain jos tarkkaavaisuutemme suodatin päästää ne lävitseen. Jos emme kiinnitä huomiota aistikokemuksiin, vaan keskitymme pään sisäisiin murheisiin ja valituksiin, ei ole ihme, että elämämme alkaa tuntua harmaalta.

Päänsisäinen tarina voi värittää miellyttävät tai neutraalit hetket mustiksi. Esimerkiksi luonnossa liikkuessamme voisimme ihailla luonnon värejä ja esimerkiksi tuulen tunnetta kasvoillamme, mutta mieli pakottaa meidät miettimään tulevaisuuden murheita tai menneitä virheitämme. Näin tulemme tehneeksi metsälenkistä synkän ja masentavan sen sijaan, että olisimme virkistyneet kaikista metsän tarjoamista aistivirikkeistä. Keho reagoi sanoihin samalla tavoin kuin se reagoi todellisiin kokemuksiin, voit siis olla epämiellyttävien tunteiden ympäröimänä vain siksi, että ajattelet kurjia asioita.

Ole elossa – aistien avulla

Polku pään sisältä kohti todellista elämää on kaksiportainen. Ensinnä on huomattava, että olet juuri nyt pääsi sisällä ja palata sitten takaisin aisteihin. Harjoitus on yksinkertainen, mutta esteitäkin tulee nopeasti. Ensinnäkin arjessamme emme yleensä muista kysellä itseltämme missä mielemme menee.

Toisena emme läheskään aina anna itsemme palata pois ajatuksistamme, vaikka jokin osa meistä niin toivoisikin. Useimmiten itseasiassa tämä hetki on viimeiset asia, joissa haluamme viettää aikaamme. Tähän on useita syitä: joskus nykyhetki on täynnä epämiellyttäviä tunteita, että mieluummin emme tunne niitä mahdollisimman täydesti. Joskus taas mielemme sisältö vetää meitä niin voimakkaasti puoleensa, että meidän on vaikea päästää siitä irti. Näin voi käydä joko siksi, että kuvitelmissamme on menossa niin miellyttävä kertomus vaikkapa toivotusta tulevaisuudesta ettemme mielellämme palaisi tylsempään todellisuuteemme tai koska mielessämme on käynnissä tulevien uhkien pyörittelyä, joka tuntuu elintärkeältä valmistautumiselta tulevaan.

Aistien todellisuuteen palaaminen alkaa pysähtymisellä ja kysymyksellä: missä olen juuri nyt? Millaiset asiat täyttävät tarkkaavaisuuteni tällä hetkellä? Sen jälkeen voi kääntää huomiota aisteihin kysymällä: ”missä olen juuri nyt? Mitä näen, kuulen, tunnen?”. Tällainen harjoitus voidaan tehdä useita kertoja päivässä, eikä sen tarvitse kestää pitkään. Tärkeintä on oppia tekemään pieniä tarkastuksia pitkin päivää ja oppia kiinnittämään huomiota oman elämän pieniinkin yksityiskohtiin, joita mieli helposti pitää merkityksettöminä.

Kun harjoitusta toistaa useaan kertaan päivässä, useina päivinä, alkaa hiljalleen huomata kokemuksellisen eron oman virtuaalitodellisuuden ja aistien todellisuuden välillä. Eroa voi kokeilla tunnustella myös seuraavalla harjoituksella:

Ota jokin esine ja tutki sitä aisteillasi (katsellen, tunnustellen, kuunnellen, haistellen ja maistellen). Sen jälkeen laita esine pois ja kuvittele se mielessäsi. Tunnustele eroa aistimisen ja kuvittelun välillä.

Twitter tilini